Valokuvaajan ja kuvattavan roolien purkaminen

Tutkijuus on osa minua ja se on osa myös valokuvaajuuttani. Käytän paljon sellaisia taitoja, joita olen aikaisemmassa elämässäni opetellut. Etnografiset kenttätyöjaksoni opettivat minulle hyvin paljon ihmisten kohtaamisesta. Opin antamaan tilaa ja samalla pitämään fokuksen käsillä olevassa asiassa. Tutkijuus opetti minut kyseenalaistamaan omia asenteitani sekä tarkastelemaan kriittisesti omaa toimintaani. Tässä auttoivat myös kaikki ne intersektionaaliset kanssafeministit, joilta opin uskomattoman paljon. Teoria ei yksinään tee kuitenkaan mitään vaan se konkretisoituu vasta eletyn elämän toiminnassa.

Tämän kaiken takia valokuvaus on minulle ensijaisesti toimintaa. Taide tapahtuu kuvaajan ja kuvattavan välisessä luovassa tilassa, jossa molemmilla osapuolilla on täysi autonomia. Kuvat ovat neuvottelua, ideoiden testaamista, leikkiä ja kokeilua. Kuvissa on luonnollisesti esteettinen ulottuvuus, mutta sitä tärkeämpää minulle kuvaajana on se, mitä tapahtuu kuvauksissa. Kuvaukset ovat hetki, jossa teoria muuttuu käytännöiksi ja juuri tämän takia puhun hyvin paljon valokuvauksen valtarakenteista, kritisoin saavuttamattomia kauneusihanteita ja korostan kuvattavan roolia kuvien tekemisessä.

Kuvaukset ovat ennen kaikkea yhteistyötä

En väitä olevani jotenkin poikkeuksellinen ajattelussani ja tunnen monia kuvaajia, jotka ajattelevat samoin. Valokuvauksen kentällä on kuitenkin olemassa vahva paradigma (vallalla oleva ajattelumalli tai käytäntö), jossa kuvaajan rooli korostuu. Kuvat ovat kuvaajan taiteellista tuotantoa ja seuraavat hänen esteettisiä preferenssejään. Tämä pitää ehdottomasti paikkansa ja myös minun kuvani ovat oman taiteellisen ilmaisuni tulos. Haluan kuitenkin nostaa voimakkaammin esille sen, että kuvattavilla on keskeinen ja yhdenvertainen rooli kuvien tekemisen prosessissa. Ilman kuvattavia yhtään kuvaa ei olisi. 

Kuvien tekeminen yhdessä tarkoittaa todellakin yhteistä luovaa prosessia aina ensimmäisestä tapaamisesta aina kuvien toimittamiseen ja siihen liittyvään palautekeskusteluun. Yhteistyö läpäisee kaikki prosessin tasot. Joku saattaa ajatella, ettei osaa mitään tällaista taiteellista luovaa prosessia, mutta voin kertoa teille, että tällaiset pelot ovat turhia. Kyse on ensisijaisesti kommunikaatiosta ja siitä, että kuvattava kokee, että myös hänen ajatuksensa ja ideansa ovat merkittäviä. Minulla on vastuu rakentaa vuorovaikutus sellaiseksi, että jokaisella osallistujalla on sellainen olo, että heillä on täysi toimijuus koko kuvausprosessin ajan. Edeltävät asiat eivät tarkoita sitä, että jotenkin manipuloisin tai kontrolloisin tilanteita vaan sitä, että sanoitan auki purettavia valtarakenteita ja rohkaisen kunnioittaen kuvattavien rajoja.

Tarvitseeko minun osata tai tietää jotain erityistä ennen kuvauksia?

Huoli siitä, että “pitääkö tässä nyt osata jotain erityistä” on ymmärrettävä. Oman kokemukseni mukaan jokainen kamerani edessä ollut ihminen on tuonut kuviin jotain valtavan erityistä ja sellaista, jota en olisi yksinäni edes saavuttanut. Osaaminen on myös täysin väärä sana tässä kontekstissa. Kuvaustilanteessa on kaksi (tai useampi) ihmistä, jotka antavat tilanteessa jotain itsestään. En koskaan jätä kuvattavaa yksin selviämään jostain epämääräisestä temppuradasta vaan autan omalla ammattitaidollani. En koskaan myöskään puhu poseeraamisesta vaan painotan sitä, että kunkin kuvattavan luontainen olemus ja liike ovat kuvien lähtökohta ja minulle se suurin inspiraation lähde.

Tämän takia kuvauksia suunnitellaan hyvin aktiivisesti kuvattavien kanssa yhdessä. Me puhumme ja vaihdamme ideoita. Kysyn suostumusta kaikkeen ja käsittelemme myös molempien rajoja. Mikä tuntuu hyvältä, mikä neutraalilta ja mikä on sellaista, jota ei halua missään nimessä tehdä. Puhumme myös epämääräisemmistä asioista kuten mikä on se “vibe” jonka kuviin haluaa. Se voi olla mitä tahansa lokaatiosta, tunnelmaan tai esteettisiin ratkaisuihin. Se miten tämä “vibe” teknisesti toteutetaan on minun käsissäni, mutta minä en määrittele mikä sen pitäisi olla.

Meidän tulisi leikkiä enemmän myös valokuvauksessa

Puhun hyvin usein leikkimisestä ja kokeilusta valokuvaamisessa. Olen vahvasti sitä koulukuntaa, jonka mukaan meidän aikuisten pitäisi leikkiä enemmän. Olla vapaita tai edes hetkeksi vapautua rajoitteista ja häpeästä. Leikki ja kokeileminen avaa ovia uusille tavoille olla sekä omassa kehossaan että suhteessa ympäristöönsä. Sillä on valtava potentiaali vapauttaa meissä jotain sellaista, joka kuvissa näkyy vaikuttavina tunteina, hengästyttävinä hetkinä ja loputtomana ihmisyyden kauneutena.

Minulle jokainen kuvattava on mahdollisuus myös haastaa omaa osaamistani ja löytää uusia tapoja tehdä kuvia. Se on valtava lahja, jota arvostan kaikella mitä minussa on.

Tinksu