Ihon tekstuurit ja valokuvaus. Miten iho toistuu valokuvissa?

Ihon tekstuurin toistumiseen valokuvissa vaikuttavat monet tekijät. Kuvataanko luonnonvalossa? Kuvataanko studiossa? Onko valo “kovaa” vai “pehmeää”? Miten kuvaaja jälkikäsittelee kuvat? Millaisesta tekstuurista on kysymys? Näihin kaikkiin on suhteellisen helppo vastata teknisesti, mutta haluan puhua vähän yleisemmällä tasolla ihosta.

Ihmisen iholla voi olla monenlaisia ominaisuuksia. Kaikilla meistä on ihohuokosia. Osalla ne näkyvät selkeämmin ja toisilla ne näkyvät heikommin. Ihon pinta ei koskaan ole täysin sileä vaan siinä on aina jonkinlainen tekstuuri ja mahdollisesti karvoitusta. Ihon väri ja kiilto myös vaihtelevat. Iholla voi olla arpia, ryppyjä, luomia, ihottumaa, näppylöitä tai esimerkiksi jonkin ihosairauden jättämiä jälkiä. Nämä kaikki ovat tavallisia ihon ominaisuuksia ja siten niitä ei pidä ajatella ihon virheinä.


Kuvat, joita näemme eivät vastaa todellisuutta

Olen puhunut varmaan kyllästymiseen asti siitä miten meitä ympäröivä kaupallinen kuvavirta ja sen ruokkimana myös sosiaalisessa mediassa tarjolla olevat filtterit muokkaavat käsitystämme normaalista. Normaalia onkin yllättäen täysin tekstuuriton, posliininen ja samettinen iho, jonka luonnolliset ominaisuudet on häivytetty jäljettömiin. Ero peilistä katsovan ihmisen ihon ja tämän eri medioissa esillä olevan todellisuuden välillä on valtava. Se aiheuttaa jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Miksi minä en voi saavuttaa sitä, mikä näyttää olevan niin monille mahdollista. Tuo mahdollisuuden idea perustuu kuitenkin valheeseen.

Kapitalistinen logiikka edellyttää kuluttajan (lue: meidän kaikkien) kokemusta omasta riittämättömyydestä, jotta hänelle voidaan myydä ratkaisuja. Entäpä, jos emme ratkaisikaan riittämättömyyden ja huonommuuden kokemusta muuttamalla ulkonäköämme (joko filtterein tai radikaalimmin) vaan opettelelisimme olemaan neutraalissa suhteessa esimerkiksi juuri ihoomme. Itselläni on sekä ryppyjä, aknearpia, raskausarpia, tapaturmista johtuvia arpia, suuret ihohuokoset, psoriasisläiskiä, ajoittaista ihottumaa, kasvoissa herkästi rasvaisena kiiltävä iho, ihon läpi näkyviä verisuonia sekä epätasainen ja usein punoittava iho. En ole kovin karvainen ja harvoin edes ajelen ihokarvojani pois. Pidänkö ihoni ominaisuuksista? Rehellisesti vastattuna en juurikaan, mutta voin suhtautua niihin jokseenkin neutraalisti. En halua, että peilikuvani ja minusta otettujen valokuvien välillä on isoja eroja. En halua peittää tai kadottaa osaa itsestäni, enkä todellakaan halua, että joku muu tekee tämän päätöksen puolestani aivan kuin ihoni ominaisuudet olisivat jotain niin kamalaa, ettei niitä voi valokuvissa näyttää. Keski-ikäisenä ihmisenä haluan myös olla näkyvillä sellaisena kuin olen. Vanheminen on etuoikeus.


Miten minä kuvaajana vaikutan ihon toistumiseen kuvissa?

Kuvaajana olen aivan urani alussa kohtaamaan hyvin paljon pyyntöjä silottaa ryppyjä, poistaa arpia tai muokata ihoa voimakkaasti. Olen myös alusta asti sanonut, että radikaaleja muokkauksia en tee. Ihon tekstuurin näkyminen kuvassa on toki myös kuvaustekninen ja edittiin liittyvä asia. Salamavalo itsessään syö ihon tekstuuria ja tämän kerron myös kuvattaville. En koskaan jälkikäsittelyssä korosta tai häivytä radikaalisti mitään. Kuvani ovat suhteellisen realistisia. En ehdoin tahdoin myöskään aseta kuvattavaani suoraan kirkkaaseen ylhäältä tulevaan valoon, joka ei ole kenellekään omiaan. Minä tiedän mitä teen valon kanssa ja monien kuvattavieni pyynnöt perustuivatkin huonossa valaistuksessa otettujen kuvien aiheuttamaan epämukavuuteen. Pyrin kertomaan aina hyvin tarkasti mitä valaistus tekee ja miltä lopputulos kuvissa tulee näyttämään.

Editoinnissa voimakkaimmin ihoon liittyvät yleissäädöt ovat kuvan selkeys, tekstuuri ja kontrasti. Mitä selkeämpi, tekstuurisempi ja kontrastikkaampi kuva on, sitä voimakkaammin myös ihon yksityiskohdat toistuvat kuvissa. Toisaalta taas mitä pehmeämmäksi kuva käsitellään, sitä vähemmän ihon yksityiskohdat toistuvat kuvissa. Nämä säädöt eivät ole suoraan ihon piirteisiin kajoavia säätöjä ja ne vaikuttavat koko kuva-alaan, jos maskeja ei käytetä. Rankemmissa käsittelyissä voidaan ihon tekstuuri erottaa omalle tasolleen ja häivyttää kokonaan. Tällaista käsittelyä en tee koskaan, mutta saatan kuvan tunnelmasta riippuen pehmentää koko kuvaa. Näiden lisäksi kuvasta on mahdollista poistaa asioita. En kuitenkaan kajoa ihon pysyviin ominaisuuksiin. Jos kuvattavalla on ruhje, mustelma tai jokin ohimenevä iho-oire, voin pyynnöstä poistaa tällaiset kuvista. Näissä tilanteissa “ohimenevä” on olennainen käsite. 

Kerron aina kuvattavilleni, että mikään ihon ominaisuus ei ole virhe tai peiteltävä asia. Toivoisin, että pääsisimme ihmiskuntana jossain vaiheessa sellaiseen tilanteeseen, jossa voisimme antaa toistemme ja itsemme olla kehoissamme ilman arvolatausta tai jatkuvaa vertailua johonkin itsemme ulkopuolelta asetettuun ja saavuttamattomaan “ideaaliin”. Iho on ihmisen suurin elin, joka on jatkuvasti ympäristön vaikutuksen alaisena. Iho reagoi, vanhenee, muuttuu ja mukautuu uskomattoman kauniilla tavoilla. 



— Tinksu

Previous
Previous

Skin textures and photography. How does skin appear in photographs?

Next
Next

Mikä inspiroi minua valokuvaajana?