Miten tulla näkyväksi kuvissa todellisena itsenään?

Valokuvaustilanne on aina jännittävä. On vaikea hahmottaa miten kuvissa ollaan, miltä näyttää ja näyttääkö itseltään lainkaan. Sitä huolehtii käsistä, kuvakulmista ja kaikesta sellaisesta, jota on hyvin hankala hahmottaa, jos seisoo kameran linssin edessä. Tässä tekstissä kerron mitä voit tehdä jotta todellinen, autenttinen, sinä näyt kuvissa.

Mitä voin itse tehdä helpottaakseni oloani kuvaustilanteessa?

Tämä kysymys nousee usein esille koulutuksissani ja kuvaustilanteissa. Ensinnä haluan sanoa, että kuvattavan tehtävä ei koskaan ole kannatella kuvaustilannetta. Kuvattavan ei tarvitse tehdä kuvaajan mieliksi mitään tai olla jollain tietyllä tavalla. Olen hyvin joustamaton tässä. Jos kuvaaja suostuttelee tai kysymättä asettelee kuvattavaa itselleen mieluisiin asentoihin kyseessä ei ole turvallinen kuvaustilanne. Toiseksi omien rajojen tunnistaminen ja niiden ilmaiseminen ovat olennaisia asioita, jotta kuvaustilanne on turvallinen ja kuvista tulee sellaisia kuin kuvattava toivoo. Tämäkään ei ole vain kuvattavan tehtävä, vaan kuvaajan tulee keskustella rajoista kuvattavien kanssa aina ennen kuvauksia ja varmistaa suostumus myös kuvaustilanteessa. 

Mitä sitten voi tehdä itse? Ohjaan omia kuvattaviani tekemään taustatyötä kuvauksiin. Taustatyö kuulostaa isolta, mutta kyse on ehkä enemmän fiilistelystä kuin varsinaisista kotiläksyistä. Taustatyötä tehdessä kuvattavan oma toimijuus vahvistuu ja kuvauksista tulee enemmän yhteistyötä. Kuvaustilanteeseen sisäänrakennettu valta-asetelma aktiivisen kuvaajan ja passiivisen kuvattavan välillä alkaa hiljalleen murentua. Valokuva on luksustuote joten miksi maksaa satoja tai tuhansia euroja jostain toisen ihmisen näkemyksestä itsestä?

Helppoja keinoja kuvaustilanteen helpottamiseksi ovat juuri referenssikuvien etsiminen ja kuvaustilanteen ajattelu etukäteen. Kuvia katsoessa ohjaan aina valitsemaan kuvia ennemmin sen perusteella miltä kuvat tuntuvat kuin sen perusteella miltä ne näyttävät. Jos kuva saa sinut hyrisemään, niin siinä on jotain mitä haluat myös omissa kuvissasi nähdä. Sama pätee kuvaustilanteen ajatteluun. Voit kuvitella ihanimmat ja kamalimmat kuvaukset ikinä ja kirjoittaa ylös asioita, jotka nousevat vahvoina plussina ja miinuksina. Näin olet jo askelia lähempänä sitä, että osaat sanoittaa omat rajasi kuvausten suhteen. Kysymys “mitä haluat kuvauksilta” on haastava, mutta se muuttuu helpommaksi juuri haaveilun ja haastavien tilanteiden miettimisen avulla.

Pitääkö osata poseerata valokuvissa?

Haluaisin heittää roskiin koko poseeraamisen käsitteen. Autenttisia kuvia sinusta ei tule poseerauksia harjoittelemalla. Jokaisen ihmisen anatomia on erilaista. Meidän liikeratamme, raajojemme pituudet, kehomme mittasuhteet ja itsellemme luontaiset asennot ja tapa kantaa itseämme eroavat. Tämän takia kaikenlaiset poseerausopit ja “säännöt” voi mielestäni unohtaa. Se mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle. Tämä on syytä pitää mielessä, jos harkitset kuvauksia. Oletko ostamassa bulkkia vai itsellesi räätälöidyn kokemuksen?

Tämä on syytä pitää mielessä myös, jos otat itsestäsi kuvia tai ystäväsi kuvaa sinua. Unohda valmiit poseeraukset ja kokeile erilaisia asentoja, liikettä ja kuvakulmia. Kuvia kannattaa ottaa paljon. Ajattele ennemmin leikkiä ja kokeilua kuin suoriutumista. Kun katsot kuvia, niin pyri ohittamaan yhteiskunnan meille syöttämät käsitykset siitä mikä on “hyvää” tai “kaunista” ja etsi kuvia, joista herää tunne, että olet kuvassa omana itsenäsi. Voit leikkiä erilaisilla asennoilla, kuvakulmilla, tavoilla ilmaista itseäsi. Kuvaaminen muuttuu tällöin vähemmän vakavaksi ja samalla totut olemaan kameran edessä. 

Ohjaan läpi kuvausten kuvattaviani, mutta ohjaamiseni perustuu enemmän tunnelmien luomiselle kuin teknisille asennoille. Pyydän myös aina ennen kuvauksia, että kuvattavat kommunikoivat minulle heti, kun he eivät tiedä mitä heidän pitäisi tehdä (näitä tilanteita tulee aina kuvauksissa) tai minne laittaa kätensä. Tässä kohtaa astun paikallesi ja näytän mitä kaikkea kyseisessä setissä voi tehdä. Kaiken ohjaamiseni keskiössä on toimijuus ja toiminta. Erilaisten asioiden tekeminen staattisten poseerausten sijaan auttaa monia myös jännityksen ja turhautumisen blokkaamiseen. Valmis poseeraus, jota yrittää matkia, tuo mukanaan valtavan painolastin, jossa oma suorittaminen ja suoriutuminen korostuvat. Kuvien katsomistilanteessa sitä myös väkisin vertaa itseään mahdolliseen poseerausreferenssiin. Tämä suorittamisen ja vertailun kierre on jotain sellaista, jota en halua The Session kuvauksissa tehdä edes etäisesti mahdolliseksi. 

Oma taustani on vuosien tanssiharrastuksessa. Voin kertoa, että sitä oppii paljon ihmisen anatomiasta ja liikeradoista viettämällä tuhansia tunteja salissa, jonka seinät ovat peiliä. Ammennan todella paljon omaan ohjaamiseeni tanssisaleista, mutta se ei ole kaikki. Ohjaaminen on lempeää vuorovaikutusta ja ideoiden vaihtamista. Se on rohkaisua ja kannustusta. Se on ihmisen kohtaamista autenttisena itsenään. Se mikä kuvissa meitä koskettaa, on tunne, ei se miltä ihmiset kuvissa näyttävät. Tunteita ei saa näkyville valmiita poseerauksia toistamalla. Ne tulevat näkyville silloin, kun pysähdymme hetkeen ja annamme vain olla. 

Vaikeinta meille ihmisinä on usein kohdata itsemme sellaisena kuin olemme. Globaali kapitalistinen markkinatalous pyörii riittämättömyyden tunteen ympärillä. Ympäristöstämme saadut viestit vahvistavat ajatusta siitä, että meidän pitäisi olla jotain muuta, jotain “parempaa”. Tämän takia puhun niin paljon irtipäästämisestä, olemisesta ja lempeydestä. Ne ovat taitoja, joita voi opetella. Minäkään en ole vapaa suoriutumisen ja geneeristen kauneuskäsitysten ikeestä, mutta olen aktiivisesti tehnyt työtä sen eteen, että näkisin itseni lempeämmin. Viimeinen vinkkini tässä tekstissä on ehkä vaikein: opettele näkemään itsesi armollisesti ja lempeästi. Kehosi muutokset ja ominaispiirteet kertovat juuri sinun tarinasi ja se on arvokkain tarina, joka sinulla on jaettavana. 

— Tinksu